Varmasti tämän vuoden yksi ainutlaatuisimmista ja haastavimmista teoksista on italialaisen Xantio Ansprandin kompleksinen esoteeris-filosofis-poliittinen tutkielma, Eurasian Universism: Sinitic Orientations for Rethinking the Western Logos (PRAV Publishing), joka alaotsikkonsa mukaisesti piirtää ”siniittisiä suuntaviivoja” Euraasian kosmiseen karttaan, joka on nousemassa esiin länsimaisen filosofisen tradition varjoista.

Duginin eurasianistit uskovat, että vain vahva Venäjä, yhteistyössä kaikkien atlantismin vastustajien kanssa, voi pysäyttää uusliberaalit ja luoda tilalle haluamansa multipolaarisen maailman, jossa yksi suurvalta ei sanele kaikkea. Eurasianismin perusajatuksia on esitelty mm. jo vuonna 2014 englanniksi julkaistussa kirjassa  Eurasian Mission: An Introduction to Neo-Eurasianism, jonka lukeminen sai minut kirjoittamaan tämänkin tekstin.

Eurasianismi on kieltämättä ollut jonkinlaisessa nosteessa Venäjällä viime vuosina, ja Kremlin geopolitiikka perustuu osittain sen periaatteisiin, mutta esimerkiksi Venäjän perustama Euraasian talousunioni on vielä pahasti alkutekijöissään. Duginin mielestä Putin ei olekaan mennyt tarpeeksi pitkälle eurasianismin edistämisessä. Putin on Duginin mukaan vain puoliksi eurasianisti; loppupelissä hänkin on pragmaattinen opportunistipoliitikko.

Spesifimmin Euraasiasta ei ole Suomessa paljon vielä kirjoitettu. Oma blogini paikkaa tätä puutetta julkaisukentässä, mutta marginaalissa ollaan, myönnetään. Suomi kulkee jälkijunassa monessakin asiassa, ja on jo sitoutunut puolustusministeri Niinistön Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa tekemillä sopimuksilla kuolevaan maailmanjärjestykseen. Kun kansan enemmistö on Nato-jäsenyyttä vastaan, on suomalaisten atlantistien löydettävä muita reittejä samaan päämäärään, eli lännen sotakoneiston täysvasalliksi. Ei huomata, että maailma ympärillä on muuttunut, ja muutosvauhti sen kuin kiihtyy.

Ortodoksikristitty strategi Dugin teki "nöyrän ehdotuksen", että Turkin olisi otettava johtava asema "uuden islamin" luomisessa. Tämä islam perustuisi sufilaisuuden mystisiin perinteisiin. Hän sanoi, että Erdoğan oli jo tehnyt "kaksi väärää valintaa" uskonnon suhteen; ensin tukemalla lännen suosittelemaa, modernisoitua islamilaisuutta, ja sitten Saudien "lähes salafistista versiota. Molemmat johtivat epäonnistumiseen geopoliittisesti sekä ideologisesti".

Euraasia ei ole vain maantieteellinen käsite; se on myös kokonainen teoria, järjestelmä ja erityinen maailmankuva. Sen ydin on seuraavassa. Länsimaat ovat vuosisatojen ajan pyrkineet asettamaan normit ja kriteerit kaikille ihmisille. Tämä on sen sivilisaatiopolitiikkaa. Ja tämä ei ole muuttunut vuosisatojen aikana riippumatta siitä, mikä on milloinkin ollut länsimaisen ideologian keihäänkärkenä, olipa se katolilaisuus, protestantismi, modernismi, liberalismi tai kapitalismi. Yhtäläisellä kiihkeydellä länsi on rakentanut imperiumiaan muiden kansojen kustannuksella. Maailman kartalla tämä näkyy laajentumisena Euroopasta Aasiaan ja ennen kaikkea Euraasiaan, eli Venäjän valtakunnan alueeseen, joka sijaitsee absoluuttisen keskustan avainalueella. Lännessä meistä on Eurooppa, idässä Aasia. Me itse olemme jotain kolmantena.
Länsi uskoo, että vain sen kehityspolku, vain sen logiikka, ja vain sen arvot ovat yleismaailmallisia ja yhteisiä koko ihmiskunnalle ja että kaikki muut kansat eivät vain ole vielä ymmärtäneet tätä. Tämä tarkoittaa sitä, että länsimaat, vaikkakin tilapäisesti (kunnes he ymmärtävät tämän), voivat ja ovat jopa velvollisia hallitsemaan muita. Tällaisella räikeällä agendalla länsi on käytännössä onnistunut kolonisoimaan idän. Tämä ei ole ollut helppoa, mutta siinä on onnistuttu. Mutta länsi on horjunut Venäjän, Euraasian, edessä. Me venäläiset olemme vastustaneet länttä jotenkin, ja pysäyttäneet sen paikoilleen. Se toistuvasti yrittänyt saada meidät joko voimalla tai viekkaudella, mutta me olemme pitäneet kiinni. Itä kaatui, me emme. Ja me pidämme kiinni omastamme vielä tänäkin päivänä.

Suomi on etnokulttuurinen ja sivilisaatiollinen vyöhyke, joka kuuluu samanaikaisesti Skandinavian ja Baltian alueeseen. Tästä juontaa juurensa Suomen alueen geopoliittinen kaksijakoisuus. Suomi on rajaseutu kahden geopoliittisen tilan välissä: normannilaisen Skandinavian ja erityisen Baltian kulttuuritilan, jonka rakenteeseen historian eri aikoina vaikuttivat balttiheimot, saksalaiset ja myöhemmin euraasialainen Venäjä. Etnisestä näkökulmasta Suomi on osa valtavaa suomalais-ugrilaista maailmaa, joka ulottuu Virosta ja Unkarista syvälle Euraasian mantereen sisämaille: suomalais-ugrilaisten enemmistö asuu Venäjän alueella ja integroitui vuosisatoja sitten juuri venäläiseen kulttuuripiiriin, muodostuen isovenäläisen etnogeneesin tärkeimmäksi komponentiksi.

Dugin asettaa vastakkain merellisen liberaalin sivilisaation, jossa hegemoniaa, ylivaltaa harjoittaa Yhdysvallat, ja maa-alueiden hallintaan perustuvan konservatiivisen sivilisaation kuten Venäjä.

Merellistä anglosaksista sivilisaatiota määrittävät Duginin mukaan kaupankäynnille ominaiset arvot, kuivanmaan sivilisaatiota taas perinteisemmät, konservatiivisemmat ja sankarillisemmat arvot.

– Rahat tai kunnia, lahjominen tai väkivalta, Dugin kiteyttää erottelun.

Duginin mukaan Yhdysvallat yrittää jatkaa ja pitkittää hegemoniaansa eli valtaansa määrittää intressit ja arvot.

Uuden maailmanjärjestyksen edistäjien menettelytapojen epämääräisyys, pysyvä salailu ja harkittu salamyhkäisyys pitävät tämän ideologian, jota he päättäväisesti tyrkyttävät maailman ihmisille, vaikeasti hahmotettavana ja kätkettynä siihen hetkeen asti, jolloin se on tavoitteessaan. (Tulevilla globaaleilla oligargeilla on jo nyt käytettävissään viihteen ja mainonnan koneistot, joilla ihmisten tajuntaa pystytään muokkaamaan näiden sitä itse huomaamatta. Kun sen lisäksi käytetään samanaikaisesti SEKÄ pääoman liikkeiden ohjailua ETTÄ masinoidaan "globalisaation vastustajien" protesteja, ei ole mikään ihme, että useimmilta tarkkailjoilta jää käsittämättä, miten uudeksi globaaliksi oligargiaksi pyrkivä joukko toimii. käänt.huom.) Irakin tapauksen jälkeen, kuin seuraten jonkun ohjeita, ilmestyi monia julkaisuja, joissa asioita kutsuttiin oikeilla nimillä. Voinemme siis yrittää muodostaa jonkinlaista kuvaa "Uuden Maailmanjärjestyksen" ideologiasta.

Venäjällä jo tsaarinajalla voimakkaasti vaikuttaneeseen eurasianismiin on aina kuulunut vahva kansallismielinen ajattelutapa ja sen kulmakivinä ovat olleet suurvenäläisen imperialismin korostaminen sekä katkera viha Länttä ja Eurooppaa kohtaan. Alun perin eurasianistit vaativat Venäjää ottamaan täydellisen eron "korruptoituneesta" Euroopasta ja suuntaamaan itsensä uudelleen kohti Euraasiaa. Eurasianismin ensimmäinen suuri nimi oli filosofi ja filologi kreivi Nikolai Trubetskoi (1890-1938), joka vaikutti aktiivisesti 1920-luvulla. Trubetskoin seuraajiin lukeutuivat talousmaantieteilijä Pjotr Savitski (1895-1965), juristi ja kielitieteilijä Nikolai Aleksejev (1879-1964), uskonnonfilosofi, kulttuurihistorioitsija ja keskiajan harrastaja Lev Karsavin (1882-1952) sekä tunnettu historioitsija Georgi Vernadski (1887-1973).

Savitskin ajan eurasianismi korosti Euraasian ainutlaatuisuutta (mestorazvitije) ja tarvetta luoda euraasialainen mantereinen sotilaallinen liikkuvuus sekä talousalue, joka olisi täysin riippumaton länsimahtien merillä käymästä kaupasta. Tästä huolimatta eurasianistit pitivät tärkeänä, että Venäjän pitäisi myös valloittaa itselleen väyliä "lämpimäin merten ääreen", esim. satama Persianlahden alueelta. Satamien korostus jäi elämään Neuvostoliiton ja Venäjän geostrategiaan. Niissä voidaan kuitenkin nähdä vieläkin vanhempaa traditiota, sillä myös mongolit olivat pitäneet Hormuzin valloitusta tärkeänä. Mongolien ajan "merivalta" olivat arabit. Eurasianismi omaksui uuden asenteen Venäjän imperiumin mongolijuuriin, pitäen niitä hyvänä asiana, koska mongolit olivat luoneet Euraasian imperiumin suuruuden ja Moskova oli perinyt tämän historiallisen tehtävän. Mission oli täydentänyt ortodoksinen uskonto, joka omaksuisi Euraasian monien uskontojen johtajan roolin. Euraasialaisuus oli alusta asti "jyrkkää lännenvastaista julistamista", eikä se ole muuttunut maltillisemmaksi meidän päiviimme tultaessa.