Liberalismi on totaalinen ideologia, joka ei siedä erilaisuutta” – putinismin pääideologiksi kutsuttu Aleksandr Dugin haluaa lopettaa lännen ylivallan

Läntinen liberalismi pakottaa maailman yhdeksi ja samaksi. Levitessään maailman joka kolkkaan vapauden ideologia muuttuu irvikuvakseen. Mutta vastalääkekin löytyy lännestä: moniarvoisuutta korostava postmoderni ajattelu. Se johdattaa moninapaiseen maailmaan, jossa Venäjällä on oma etupiirinsä. Maailman vaarallisimmaksi filosofiksi kutsuttu Aleksandr Dugin rakentaa teoreettista pohjaa Vladimir Putinin johtamalle voimapolitiikalle.

Tuleva filosofi syntyi Moskovassa vuonna 1962, opiskeli Moskovan ilmailuinstituutissa, kunnes erotettiin. Hänestä tuli kadunlakaisija, joka alkoi lukea kiellettyä eurooppalaista kirjallisuutta. Hän kiinnostui kansallismielisyydestä ja konservatiivisuudesta ja oli perustamassa pienpuolueita.

Hän kirjoitti geopolitiikasta kirjan, jota on käytetty opetuksessa Venäjän armeijan yleisesikunta-akatemiassa. Hän väitteli tohtoriksi ja päätyi konservatismin tutkimuskeskuksen johtajaksi Moskovan valtionyliopistoon, josta sai potkut vuonna 2014.

Hän kävi Suomessa vuosina 2014 ja 2017 dosentti Johan Bäckmanin kutsumana. Hän on kirjoitellut Yhdysvaltain valkoista ylivaltaa kannattavan oikeiston nokkamiehen Richard Spencerin julkaisuihin. Spencerin ex-vaimo käänsi hänen kirjojaan englanniksi.

Hän on Aleksandr Dugin, filosofi ja arvoitus.

Duginia on kutsuttu maailman vaarallisimmaksi filosofiksi ja putinismin pääideologiksi. Varsinkin Krimin valtausta ja Itä-Ukrainan sotaa on pidetty duginilaisen ajattelun jatkamisena toisin keinoin.

Filosofi, akatemiatutkija Jussi Backmanin mielestä Dugin on pikemminkin oireellinen kuin vaarallinen. Duginin ajattelu piirtää esiin vaihtoehtoisen todellisuuden, jolle löytyy kannattajia idän lisäksi myös lännestä.

Filosofi Jussi Backman katsoo kameraan.
Filosofi Jussi Backman tutkii Jyväskylän yliopistossa muun muassa mannermaista filosofiaa ja käsitehistoriaa. Kuva: Teemu Laaksonen / Yle
Dugin tiivistää kirjoituksissaan aatteen, joka nojaa perinteeseen mutta pyrkii radikaalisti uuteen maailmaan. Se on aate, joka pilkahtelee Venäjän valtion politiikassa, mutta myös lännen nationalismeissa. Se on aate, jota Dugin ravitsee erityisesti Martin Heideggerin filosofialla.

Millainen siis on Duginin aate? Miten hän ajattelee?

1. Venäjä ei ole liberaali

Venäjä ei ole eurooppalainen eikä aasialainen, vaan euraasialainen. Sen identiteetin muotoutumiseen on vaikuttanut paljon enemmän mongolien ylivalta 1200–1400-luvuilla kuin myöhempien hallitsijoiden yritykset tuoda maahan läntistä valistusaatetta.

Venäjällä ei ole tapahtunut samanlaista modernisaatiota kuin Euroopassa. Sen kansa ei pohjimmiltaan ole liberaalia. Venäjä nojaa enemmän bysanttilaiseen kulttuuriin ja ortodoksiseen kristinuskoon kuin liberaaliin demokratiaan.

Venäjä on itse asiassa maailman keskellä: se on euraasialaisen “sydänmaan” vartija, joka on luonnostaan konservatiivinen, siinä missä atlanttiset merivallat Iso-Britannia ja Yhdysvallat ovat liberaaleja.

Aleksandr Dugin on herätellyt henkiin alunperin 1920-luvulla syntynyttä eurasianismia. Perustipa hän vuonna 2000-luvun alussa Euraasia-puolueenkin, joka tosin ei löytänyt kannattajia.

Venäjä ei ole eurooppalainen eikä aasialainen, vaan euraasialainen.
Ajatus omaleimaisesta euraasialaisesta kulttuurista sopii hyvin amerikkalaisen Samuel P. Huntingtonin 1990-luvun alussa esittämään teoriaan kahdeksasta eri sivilisaatiosta ja niiden välille syntyvistä konflikteista. Dugin kritisoi nimenomaan yksinapaista maailmaa, jota liberalismi hallitsee.

‒ Venäjän edustaman euraasialaisen kulttuurialueen tehtävänä on toimia vastapainona lännen hegemonialle, Jussi Backman kuvailee.

Dugin on kirjoittanut paljon geopolitiikasta. Hän on esittänyt, että Venäjälle kuuluu suurvalta-asema ja sen etupiiri kulkee suurin piirtein vanhan Venäjän keisarikunnan rajoja pitkin – etupiirialue on siis noin kolmanneksen suurempi kuin nykyinen Venäjän valtio.

2. Neljäs poliittinen teoria syrjäyttää liberalismin, kommunismin ja fasismin

Dugin kehittelee uuden vaihtoehdon 1900-luvun suurille ideologioille, joista liberalismi selvisi voittajaksi päihitettyään fasismin sotilaallisesti ja kommunismin taloudellisesti. Toistaiseksi hän ei ole kovinkaan tarkasti pystynyt kertomaan, mitä tämä neljäs poliittinen teoria käytännössä on. Hän hahmottaa teoriaansa erityisesti liberalismia vasten ja kertoo, mitä se ei ole.

– Duginin yritys antaa neljännelle poliittiselle teorialle sisältöä jää epämääräiseksi ja maalailevaksi, Backman sanoo.

Kun liberalismissa ihminen on itseriittoinen ja autonominen yksilö, Duginin teoriassa ihminen on historian, kulttuurin, kielen ja yhteisön määrittämä.

Dugin perustaa ihmiskäsityksensä Martin Heideggerin Dasein-käsitteeseen, joka on yleensä käännetty täälläoloksi. Sen avulla Heidegger kyseenalaistaa modernin yksilökäsityksen. Heideggerilla, ja nyt siis myös Duginilla, ympäröivien olojen muovaama ihminen suuntautuu tulevaan, mutta ammentaa menneestä.

Demokratia ei ole mikään itseisarvo.
Kun liberalismi tarjoaa materialismia ja kapitalismia, korostaa Duginin malli henkisyyttä, uskonnollista perinnettä ja narodia eli kansaa tai kansanyhteisöä, jonka hän ymmärtää enemmän eksistentiaalisessa kuin nationalistisessa mielessä.

Entä millaisen valtiomuodon kannalla neljäs poliittinen teoria on? Sekään ei ole selvää.

– Dugin sanoo epämääräisesti, että demokratia ei ole itseisarvo, vaan korkeintaan väline. Avoimeksi jää, liittyykö teoriaan esimerkiksi autoritaarinen johtaja, Backman sanoo.

Suomalaisfilosofin mukaan Dugin on uusimpien teoskäännösten perusteella kallistunut yhä enemmän demokratianvastaiseen suuntaan ja vihjannut esimerkiksi aristokraattisen hallinnon hyödyllisyydestä.

3. Liberalismi alistaa muut ideologiat eikä ole enää vapauden asialla

Liberalismi on hyvä ideologia länsimaille, koska se on sieltä kotoisin. Valistuksen perinteestä nouseva, individualismia ja kapitalismia tuottava liberalismi muuttuu ongelmaksi, kun se pyrkii ja pääsee hegemoniseen asemaan joka puolella.

Duginille nykyinen liberalismi on totaalinen aate, joka on hylännyt liberaalit lähtökohtansa. Liberalismi voitti 1900-luvun totalitarismit, mutta muuttui itse pakottavaksi ja vaihtoehdot pois lakaisevaksi järjestelmäksi.

– Duginin väite on, että liberalismi ei enää siedä toiseutta, Backman sanoo.

4. Länsimaiden ylivalta kaadetaan lännen omilla opeilla

Aleksandr Dugin on eurooppalaisen filosofiansa lukenut. Häntä puhuttelee postmoderni ajattelu, ja ennen kaikkea sen juurilta löytyvä saksalainen Martin Heidegger (1889–1976).

Postmoderni moniarvoisuus sopii hyvin duginilaiseen geopolitiikkaan, jossa maailma muodostuu monista valtakeskittymistä.

Tosin samaan aikaan Dugin pitää lännessä vallitsevaa postmodernia kulttuuria osoituksena länsimaiden rappiosta. Dugin vastustaa kyynisyyttä, hedonismia ja kaiken suhteellisuutta, joka hänen mukaansa luonnehtii liberaalia elämäntapaa.

Duginille myös identiteettipolitiikka, jossa vähemmistöt yhä äänekkäämmin vaativat asemansa tunnustamista, on osoitus rappiosta. Se ei kuitenkaan estä häntä samalla tavalla vaatimasta tunnustusta venäläisyydelle. Kaiken kaikkiaan identiteettipolitiikka ei saa Duginilta kovin paljon huomiota.

Dugin vastustaa läntisen kulttuurin kyynisyyttä ja hedonismia.
Onko Dugin siis sisäisesti ristiriitainen? Ei välttämättä, ajattelee Jussi Backman. Dugin soveltaa postmodernia kritiikkiä maailmanpolitiikan tasolla, raivaten siten tilaa Venäjän intresseille, mutta kunkin kulttuuripiirin sisällä hän näyttäisi kannattavan yhdenmukaista arvopohjaa.

‒ Huntingtonin ja Duginin "konservatiivisessa monikulttuurisuudessa" maailma kokonaisuutena on moninapainen ja monikulttuurinen, mutta kulttuuriset blokit näyttäytyvät sisäisesti homogeenisina monoliitteina, Backman toteaa.

Postmoderniin tapaan maailma on parempi, jos se koostuu monista, toisistaan olennaisesti poikkeavista kulttuureista, eikä pyri kulttuuriseen globalisaatioon.

Dugin hyödyntää ranskalaisilta filosofeilta kuten Michel Foucault’lta ja Jean-François Lyotardilta peräisin olevaa valistuksen “suurten kertomusten” kritiikkiä. Sen avulla voidaan horjuttaa liberalismin itsestään kertomaa tarinaa, jonka mukaan liberaali demokratia on historian universaali päätepiste, johon kaikki kehitys on tähdännyt. Dugin viittaa erityisesti amerikkalaisfilosofi Francis Fukuyaman ajatukseen liberaalista demokratiasta “historian loppuna”.

5. Duginin konservatismi kiihdyttää eteenpäin ja lupaa uuden alun

Dugin haluaa tehdä konservatiivisen vallankumouksen. Hän sanoo edustavansa radikaalikonservatismia, jonka juuret ovat 1920-luvun saksalaisissa ajattelijoissa, sellaisissa kuin Oswald Spengler, Carl Schmitt ja Ernst Jünger.

Moderni konservatiivinen ajattelu alkoi Ranskan vallankumouksen ja valistusaatteen kritiikistä 1700-luvun lopulla. Silloin ja pitkään sen jälkeenkin konservatismi tarkoitti joko peruuttamista taaksepäin, kohti mennyttä ihanneyhteiskuntaa, tai kehityksen pysäyttämistä tiettyyn pisteeseen, joka halutaan säilyttää.

Radikaalikonservatismi sen sijaan katsoo eteenpäin. Modernismia ei pysäytetä, vaan se viedään äärimmilleen, autetaan omaan loppuunsa. Sen jälkeen tilalle tulee jotain ihan muuta.

Tässä Dugin tukeutuu jälleen Heideggeriin, ja Backmanin mukaan ihan onnistuneesti.

– Hän ymmärtää varsin hyvin Heideggerin yleisesti huonosti ymmärretyn historianfilosofian ja soveltaa sitä omaperäisesti.

Tiivistetysti Heideggerin ajatus on tämä: modernisaatio on tullut valmiiksi, se ilmenee läntisessä liberaalissa ajattelussa ja siinä, miten todellisuus on otettu täydellisesti ja teknisesti hallintaan – maailma on yksi iso resurssi, jota ihminen sen osana hallinnoi. Samalla elämästä on kadonnut tarkoitus ja mieli.

Dugin haluaa Heideggeria seuraten synnyttää uuden alun, joka palauttaa maailmaan historiallisuuden ja paikallisuuden. Historia ei lopukaan, vaan ihmiset eri puolilla maailmaa elävät omilla tavoillaan, ilman yhtä absoluuttista totuutta. Moninaisuus palaa maailmaan.

Lopuksi: Onko Dugin putinismin pääideologi?

Ei, filosofi Jussi Backman toteaa ykskantaan. Hänen mukaansa ei ole tiedossa, että Dugin ja Putin pitäisivät yhteyttä toisiinsa. Filosofi joutui myös luopumaan työpaikastaan Moskovan valtionyliopistossa, joten hänellä ei ole virallista asemaa Venäjällä.

– Pääideologin titteli on vahvaa liioittelua ja täyttä hypetystä. Näyttää erittäin epätodennäköiseltä, että Putin olisi millään syvällisellä tasolla perehtynyt Duginin ajatteluun, saati että olisi Duginin laatima ohjelma, jota Venäjän johto noudattaisi, Backman sanoo.

Toisaalta, Duginin merkitys ei ole täysin olematon. Teoreettisuudestaan huolimatta hänen ajattelunsa on linjassa konservatiivisten nykyvirtausten kanssa.

– Dugin on Putinin ja Kremlin työkalu, joka sopii tiettyihin käyttötarkoituksiin, mutta joka pidetään käden mitan päässä vallan käytävistä, Backman kuvailee.

– Hän on enemmänkin ison luokan Venäjä-trolli kuin mikään arvostettu pääideologi.

Backmanin mukaan Dugin on liian marginaalinen ja outo, jopa kiusallinen, jotta Venäjän hallinnon kannattaisi näkyvästi kaveerata hänen kanssaan. Samaan aikaan Dugin voi kirjoituksillaan, tv-haastatteluillaan ja maailmaa kiertämällä auttaa Venäjää sen valtapyrkimyksissä.

Dugin on ison luokan Venäjä-trolli.
Filosofinakin Dugin on ristiriitainen. Toisaalta hän on laajasti lukenut, osaa tarttua olennaisiin kysymyksiin ja avata niihin kiinnostavia näkökulmia. Toisaalta taas mystinen visionääri, joka usein hylkää akateemisen tutkimuksen periaatteet ja lähtee laukalle.

– Sanoisin, että Dugin on kiinnostava sekoitus syvällistä ymmärtämistä ja esoteerista hörhöilyä. Ei hänen tuotantonsa ainakaan läntisissä yliopistoissa pätevöittäisi minkään alan professuuriin, Backman kiteyttää.

– Luulen, että Dugin tulee aina pysymään marginaalihahmona.