Aleksandr Dugin, Ukraina ja eliitin rikos Venäjää vastaan

Aleksandr Dugin, Ukraina ja eliitin rikos Venäjää vastaan

Venäläinen politologi Aleksandr Dugin on kommentoinut ”uutta hyökkäystä Krimin siltaa vastaan”. Hän kehottaa huomaamaan ”vihollisen raivokkaan jääräpäisyyden”, mikä on ”Malorossijalle tunnusomaista” (Malorossija, ”Vähä-Venäjä”, on Venäjän keisarikunnan aikaan sille kuuluneista nyky-Ukrainan alueista käytetty nimitys).

Dugin muistuttaa, että ukrainalaiset ”aloittivat Donetskin pommittamisen vuonna 2014, eivätkä ole lopettaneet päiväksikään”.

”He hyökkäsivät vanhoille venäläisille Belgorodin, Kurskin ja Brjanskin alueille, jatkaen edelleen. He alkoivat surmata venäläisiä terrori-iskuilla ja he tekevät niin yhä uudelleen”, omakohtaista kokemusta ukrainalaisterrorismista omaava filosofi selittää.

Ukrainalaiset ovat hyökkäilleet jopa Zaporizhian ydinvoimalaa vastaan, sen päädyttyä venäläisten haltuun. Länsimedia tietenkin käänsi tämänkin ukrainalaisjoukkojen sulan hulluuden sotapropagandaksi väittäen, että Venäjä itse pommittaa (hallitsemaansa) ydinvoimalaa.

Sama pätee Duginin mielestä Krimin siltaan. ”Niin kauan kuin Ukraina on olemassa tämän mielenvikaisen väestön ja mielipuolisen hallintonsa kanssa, on yksinkertaisesti typerää ja vastuutonta ajatella, että sen käyttäytyminen muuttuu.”

Duginista on välttämätöntä ”lopettaa rauhallisen elämän simulointi Venäjällä ja mobilisoida yhteiskunta täysin sotaan”. Myös poliittisia vaaleja Dugin esittää lykättäväksi, sillä venäläiset ”ovat jo valinneet johtajakseen Putinin”.

”Henkilöstömuutokset” muissa tehtävissä ovat Duginista kuitenkin ”väistämättömiä”, eikä asiaa sovi enää lykätä millään verukkeella. Venäjä on tekemisissä ”täysin mielipuolisen, äärimmäisen aggressiivisen vihollisen kanssa, jolla on länsi takanaan”.

Tietysti Dugin kääntää huomion jälleen myös asioiden nykytilan historiallisiin syy- ja seuraussuhteisiin. Hän kysyy, ”kuka valmisteli ja toteutti [Neuvostoliiton] romahduksen”, ”kuka taputti käsiään ja käytti tilaisuutta hyväkseen”?

”Venäjän nykyinen eliitti muodostui 1990-luvulla”, Dugin muistuttaa. Hän katsoo sen koostuvan länsimielisistä liberaaleista, ”historiallisista rikollisista, jotka ovat vastuussa katastrofista, jossa Venäjä nykyisin on ja joka on oikeastaan vasta alkanut”.

”Liberalismi on rikos Venäjää vastaan”, Dugin väittää. Putin alkoi muuttaa tätä, mutta yli kahden vuosikymmenen ajan, sekä sotilaallisen erikoisoperaation alettua, osa liberaaleista on paennut maasta, vain pientä osaa on rangaistu, ja osa on muuttanut ajatteluaan patrioottisempaan suuntaan (”vilpittömästi tai pakosta, sillä ei ole väliä”, Dugin heittää).

Viittaako Dugin tarpeeseen suorittaa sisäisiä puhdistuksia venäläisyhteiskunnassa? Hän toteaa, että ”loput (liberaalit) rikoskumppanit ovat yhä paikoillaan”, yrittäen kaikin voimin ”estää venäläisen sivilisaation jälleensyntymisen ja maan patrioottisen uudistamisen”.

Gorbatšov ja Jeltsin, ”joita Venäjän kansa ja historia ovat jo pitkään kironneet, eivät ole vieläkään eliitin kiroamia”. Perestroika ja 1990-luvun uudistukset, sekä sen ajan petolliset johtohahmot, edustavat eliitille yhä ”kulta-aikaa” ja ”henkilökohtaisen menestystarinan alkua”.

”Nyt olemme kiivaassa sodassa vuoden 1991 kanssa, Gorbatšovin, Jeltsinin ja sellaisen Venäjän-vastaisuuden kanssa, joka on vahvistunut ennen kaikkea Venäjän sisällä”, Dugin paljastaa.

”Ilman tätä sisäistä vastarintaa, sitä ei olisi myöskään Ukrainassa, saati muissa Neuvostoliiton jälkeisissä valtioissa, ei olisi Alla Pugatšovan ja Maksim Galkinin antivenäläistä pop-musiikkia, eikä moskovalaisuutta heikentävien siirtolaisten Venäjän-vastaisuutta.”

Dugin katsoo, ettei seurauksia voi voittaa poistamatta nykyiseen katastrofiin johtaneita syitä. Muhiiko Venäjällä siis ”piilevä sisällissota”, kuten jotkut länsimaissa toivovat, odottaen federaation romahtavan sisäiseen kaaokseen?

”Toisella puolella ovat kansa ja armeija, jotka liikekannallepanon jälkeen ovat lähes sama asia”. Vastapuolella taas ovat ”liberaalit kolonnat, jotka sinnikkäästi vastustavat lisäaskeleiden ottamista isänmaalliseen suuntaan”.

”Vain Putin henkilökohtaisesti estää tilanteen siirtymisen piilevästä vaiheesta avoimeen vaiheeseen”, venäläisajattelija arvioi. ”Wagnerin kapinan pointti oli juuri tässä” ja ”vain Putin sammutti orastavan sisällissodan sytytyslangan”. Duginista Putin on ”yhä oikeutettu asemaansa, mutta muu liberaali eliitti ei sitä edelleenkään ole”.

Venäläiseliitin politiikka on ”yhteiskunnasta vieraantunutta, riistävää, vastuutonta ja lyhytnäköistä”. Tilanne on kärjistynyt entisestään, joten Duginista vaihtoehtona on joko ”ylhäältä alkava [uuden järjestyksen synnyttävä] vallankumous”, tai ”kaiken rikki repivä sisällissota”.

Niinpä Dugin listaa tarvittavia toimia, joihin kuuluu ”vihollisagenttien poistaminen valtion avainasemista”, ”henkilöstön uudelleenjärjestelyt”, ”laajamittainen yhteiskunnan mobilisaatio”, sekä avoin ”sodanjulistus”.

Venäläisfilosofi kysyy retorisesti, mikä on hätätila (schmittiläinen Ernstfall). ”Se on tila, jossa rauhan aika ja sen säännöt päättyvät ja rauhan ulkopuolinen aika alkaa. Tuolloin pätevät poikkeusolojen säännöt: vaara uhkaa maata, koko yhteiskuntaa, koko valtiota, joten kaikki keinot ovat hyviä sen torjumiseksi.”

”Vain hätätilassa voidaan määrittää, kenellä on todellinen suvereniteetti [valta päättää asioista]. Suvereeni julistaa hätätilan ja tekee päätöksiä sen ehdoilla, ei niinkään lakiin, vaan tahtoon ja mieleen luottaen”, Dugin analysoi.

Duginista länsi yrittää provosoida Venäjää siirtymään välittömästi johonkin äärimmäiseen skenaarioon, jossa väläytellään ydinaseiden käyttöä (mutta johon ei kuitenkaan siirrytä, seurauksia peläten), vaikka tavanomaisemmatkin sodankäynnin menetelmät riittäisivät.

”Kiovan hallinto pelkää vain sitä, että Venäjä lopettaa paasaamisen ja ryhtyy taistelemaan perinteisin keinoin”, Dugin uskoo. ”Silloin [nyky-Ukraina] tulee kaatumaan, vaikka länsi yrittääkin viivyttää tätä lopputulosta kaikin tavoin agenttiensa välityksellä -”ja keitä ovat venäläiset liberaalit, jos eivät länsimaiden agentteja?”, Dugin spekuloi.

Aleksandr Dugin, Ukraina ja eliitin rikos Venäjää vastaan – Markku Siira