Aleksandr Duginin poliittinen filosofia pyrkii vastaamaan modernin maailman kriisiin venäläisestä näkökulmasta, etsien vaihtoehtoa länsimaiden hegemonian dominoimalle aikakaudelle. Duginin ajattelun juuret löytyvät kuitenkin eurooppalaisista ajattelijoista kuten Julius Evolasta ja René Guénonista sekä Carl Schmittistä ja Martin Heideggeristä. Tämä yhdistelmä osoittaa, ettei hänen ideologiansa rajoitu venäläiseen ajatteluun, vaan on monisyinen yhdistelmä esoterismia sekä poliittista ja eksistentiaalista filosofiaa, jolla hän haastaa vallitsevat arvot.

Neuvostoliiton romahduksen jälkeisessä henkisessä ja ideologisessa tyhjiössä Dugin näki länsimaisen liberalismin tunkeutuvan Venäjälle sieluttomana ja materialistisena voimana, joka uhkasi perinteisiä arvoja ja kansallista identiteettiä. Tästä kokemuksesta lähtien hän asetti tavoitteekseen palauttaa Venäjälle sen historiallisen ja sivilisaatiollisen kutsumuksen. Dugin ryhtyi muotoilemaan ’neljättä poliittista teoriaa’, joka hylkää liberalismin, kommunismin ja fasismin epäonnistuneina yhteiskuntamalleina.

Neljäs poliittinen teoria ei pelkästään kritisoi menneitä, vaan tarjoaa vision moninapaisesta maailmasta, jossa sivilisaatiot voivat säilyttää omaleimaisuutensa. Duginin mukaan aikamme kriisi johtuu kyvyttömyydestä kunnioittaa kulttuurisia ja historiallisia eroja, jotka hän näkee globaalin liberalismin tasapäistävän vaikutuksen uhreina. Hänen filosofiansa ydin on ajatuksessa Venäjästä geopoliittisena ja henkisenä voimana, joka johtaa vastarintaa länsimaista universalismia vastaan.

Geopoliittiseksi aatteekseen Dugin kehitti modernin version venäläisten emigranttien eurasianismista, joka tähtää ’Euraasian imperiumin’ perustamiseen. Tämän hankkeen tavoitteena on haastaa Yhdysvaltojen dominoima länsimainen maailmanjärjestys luomalla moninapainen systeemi, joka korostaa perinteisiä arvoja ja kulttuurista monimuotoisuutta. Duginin kunnianhimoisessa visiossa imperiumi yhdistää Euraasian kansat Venäjän johdolla merkittäväksi vaikutuspiiriksi, joka torjuu länsimaisen liberalismin ja globalisaation vaikutukset.

Viime vuosina Dugin on levittänyt tätä näkemystä globaalisti. Hänestä on tullut aktiivinen sosiaalisen median sisällöntuottaja, joka tavoittaa päivityksillään kansainvälisen yleisön. Dugin on kiinnittänyt merkittävää huomiota Donald Trumpiin, jota hän pitää länsimaisen globalistisen hegemonian haastajana, toivoen Trumpin Amerikan lähentyvän Putinin Venäjää. Tämä haave on kuitenkin naiivi, sillä Trumpin politiikka on keskittynyt vahvistamaan Yhdysvaltojen yksipuolista valtaa, mikä on ristiriidassa moninapaisen maailman ihanteen kanssa.

Amerikkalainen blogisti S.C. Hickman tarkastelee Duginin filosofiaa schmittiläisittäin Behemotin ja Leviathanin metafyysisten hahmojen kautta – ei pelkästään poliittisina, vaan syvästi ontologisina voimina, joiden taistelu muovaa nykymaailmaa. Tämä kamppailu heijastaa globaalin järjestyksen murrosta, jossa perinteet ja teknologia kilpailevat hegemoniasta.

Behemot edustaa ’maan’ periaatetta, joka yhdistää alueen pyhyyteen, ajan liturgiseen luonteeseen ja politiikan sivilisaatiokutsumukseen. Behemot puhuu ”venäjää, kreikkaa, persiaa ja sanskritia” – kieliä, jotka symboloivat syviä historiallisia traditioita. Kansalaisuus määrittyy tottelemalla sivilisaatiokutsumusta, ja valtio muuttuu alttariksi. Behemotin visio moninapaisesta maailmasta on globaalia kvantifiointia vastaan kapinoiva ”temppelien rengas, jota Atlantin kirjanpitäjät eivät voi tarkastaa”.

Hickman painottaa, että Behemotin voima perustuu sen kykyyn ankkuroida identiteetti maahan ja traditioon. Tämä periaate ilmentää Duginin visiota sivilisaatioiden itsemääräämisoikeudesta, jossa jokainen kulttuuri säilyttää ainutlaatuisen olemuksensa globaalin homogenisaation sijaan. Behemot ei pelkästään puolusta historiallisia juuria, vaan nostaa ne pyhään asemaan, tehden kansakunnasta kollektiivisen kohtalon kantajan. Tässä visiossa moderni teknologinen ja taloudellinen rationaliteetti korvautuu myyttisellä ja hengellisellä tarkoituksella, joka hylkää länsimaisen edistysuskon.

Leviathan puolestaan edustaa Hickmanin mukaan ’meren’ periaatetta, joka on muotoutunut ”nestemäiseksi globaaliksi voimaksi”, kauas Thomas Hobbesin alkuperäisestä valtiokeskeisestä visiosta. Se puhuu ”englantia ja C-kieltä”, siirtyen kansalliskielistä globaalin talouden ja teknologian universaaliin koodiin. Leviathan muuntaa ”valtameren verkostoksi ja verkoston aivoiksi”, korvaten valtion algoritmeilla, suvereenisuuden korporaatioiden osakkeilla ja turvallisuuden palvelusuunnitelmilla.

Leviathanin voima ilmenee sen kyvyssä sulauttaa yksilöt ja yhteisöt homogeeniseen, digitaaliseen virtaan, jossa perinteiset rajat ja identiteetit liukenevat markkinoiden ja teknologian logiikkaan. Tämä muutos tekee Leviathanista paitsi taloudellisen, myös olemukseltaan hallitsevan voiman, joka uudelleen määrittelee ihmisyyden datan ja tehokkuuden ehdoilla, jättäen jälkeensä vain ”koodin liturgian”.

Hickman oivaltaa, että vastakohdistaan huolimatta, Behemotia ja Leviathania yhdistää vihamielisyys Logosta, inhimillisen ymmärryksen järjellistä periaatetta kohtaan. Behemot hautaa sen ilmestyksen ja mystiikan alle, Leviathan pilkkoo sen datapaketeiksi; toinen vaatii mysteerin kunnioitusta, toinen mittareiden tottelemista.

Molempien tulos on sama: kansalaisen rooli tukahdutetaan alistuvaan seuraamiseen tai passiiviseen kuluttamiseen. Ne kilpailevat siitä, kuka astuu valtaan, kun liberaalin projektin ruumis on tuskin ehtinyt kylmetä. Hickman näkee synkkinä vaihtoehtoina elämän kahden hirviön – ”pappis-kuninkaallisen auktoriteetin” ja ”pääomakoneiston vallan” – varjossa.

Hickmanin analyysi paljastaa Duginin filosofian keskeisen ristiriidan: vaikka tämä kritisoi liberalismin aiheuttamaa kriisiä, hänen eurasianisminsa ja neljäs poliittinen teoriansa johtavat myös omanlaiseensa totalitarismiin. Duginin lähestymistapa on teologinen: moderni ihmiselämä on eksistentiaalista kerettiläisyyttä, jota vastaan hän asettaa liturgian, hierarkian ja transsendenssin.

Vaikka Duginin järjestelmä on puutteellinen, ristiriitainen ja altis autoritaarisille tulkinnoille, se tarjoaa vaihtoehdon niille, jotka suhtautuvat liberalismiin torjuvasti. Hänen filosofiansa ei niinkään pyri ratkaisemaan poliittisia ongelmia kuin kyseenalaistamaan koko nykyisen järjestelmän perustan. Tämä lähestymistapa kuvastaa aikamme maailmankuvallista murrosta, ja sen ytimessä kytevää järjestyksen kaipuuta.