Liberalismi on totaalinen ideologia, joka ei siedä erilaisuutta” – putinismin pääideologiksi kutsuttu Aleksandr Dugin haluaa lopettaa lännen ylivallan

Dugin kehittelee uuden vaihtoehdon 1900-luvun suurille ideologioille, joista liberalismi selvisi voittajaksi päihitettyään fasismin sotilaallisesti ja kommunismin taloudellisesti. Toistaiseksi hän ei ole kovinkaan tarkasti pystynyt kertomaan, mitä tämä neljäs poliittinen teoria käytännössä on. Hän hahmottaa teoriaansa erityisesti liberalismia vasten ja kertoo, mitä se ei ole.

– Duginin yritys antaa neljännelle poliittiselle teorialle sisältöä jää epämääräiseksi ja maalailevaksi, Backman sanoo.

Kun liberalismissa ihminen on itseriittoinen ja autonominen yksilö, Duginin teoriassa ihminen on historian, kulttuurin, kielen ja yhteisön määrittämä.

Dugin perustaa ihmiskäsityksensä Martin Heideggerin Dasein-käsitteeseen, joka on yleensä käännetty täälläoloksi. Sen avulla Heidegger kyseenalaistaa modernin yksilökäsityksen. Heideggerilla, ja nyt siis myös Duginilla, ympäröivien olojen muovaama ihminen suuntautuu tulevaan, mutta ammentaa menneestä.

Demokratia ei ole mikään itseisarvo.
Kun liberalismi tarjoaa materialismia ja kapitalismia, korostaa Duginin malli henkisyyttä, uskonnollista perinnettä ja narodia eli kansaa tai kansanyhteisöä, jonka hän ymmärtää enemmän eksistentiaalisessa kuin nationalistisessa mielessä.

Alain de Benoist ja Euroopan ongelma

Benoistin mielestä Eurooppa on sivilisaatiohanke tai sillä ei ole mitään arvoa. Sellaisena se merkitsee tiettyä käsitystä ihmisestä. Benoist filosofoi, että tämä ajatus sisältää "itsenäisen ja juurtuneen ihmisen, joka hylkää samanaikaisesti sekä individualismin että kollektivismin, etnosentrisyyden ja liberalismin". Eurooppa, jollaisen Benoist haluaa, on "integraalisen federalistinen"; tämä konsepti on ainoa, jonka avulla kyetään tasapainoilemaan itsenäisyyden ja yhtenäisyyden, identiteetin ja monimuotoisuuden, välillä. Sellaiselle perustalle rakennettu Eurooppa pyrkii olemaan sekä suvereeni voima, joka kykenee puolustamaan sen omia, erityisiä intressejä, että pooli, joka säätelee globalisaatiota multipolaarisessa maailmassa.

Nyt, kuten hyvin näemme, tilanne on umpikujassa. Halusimme kulttuuri-Euroopan, mutta saimme teknokraattien EU:n. Meillä on yhteisvaluutan haitat ilman hyötyjä. Näemme kansallisen itsemääräämisoikeuden häviävän ilman, että saisimme tilalle tarvittavan eurooppalaisen suvereniteetin. Eurooppa näyttäytyy globalisaation avustajana, eikä sen vastustajana. Näemme, että EU oikeuttaa sääntelypolitiikan, velkapolitiikan ja riippuvuuden rahoitusmarkkinoista. Näemme sen alisteisuuden Yhdysvalloille uudessa kylmässä sodassa Venäjää vastaan. Benoistille Eurooppa on muistisairas, se on unohtanut itsensä, eikä siksi voi ottaa oppia menneestä ja suunnata kohti tulevaa. Eurooppa kieltäytyy siirtämästä eteenpäin perintöään; ennemminkin se on valmis siirtymään historian ulkopuolelle, muiden kertomien tarinoiden joukkoon.

Putin vs Putin (kirja-arvio)

Dugin tekee selväksi, että hän tukee Putinia paitsi Venäjälle parhaiten sopivana päämiehenä, myös siksi, että tämä on lähimpänä autenttista valtiomiestä maailmassa tällä hetkellä. Lukijan ei kuitenkaan pidä luulla, että Dugin suhtautuu Putiniin ilman kriittisyyttä; hänen mielestään Putin on tällä hetkellä paras johtaja Venäjälle, mutta Putinillakin on puutteensa. Tästä syystä kirjan nimi on "Putin vastaan Putin": se kuvaa kahta eri puolta miehestä, joka pyrkii tasapainoilemaan sisä- ja ulkopolitiikan areenoilla, ja ylläpitämään samalla Venäjän suvereniteettia, mutta ilman täsmällisempää ideologista pohjaa.

Putin on lähtöisin Jeltsinin miljööstä, Pietarista, eikä Moskovasta, joka edustaa ainakin Duginille Venäjän syvintä ideaa  (jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea kirjoitus Moskovan idea). Dugin ei selvästikään pidä Pietarista, sillä se on ollut historiallisesti Venäjän länsimaistamisen kehto: Pietari Suuri rakensi Pietarin "länsimaiseksi" pääkaupungiksi. Tätä Duginin paheksumaa länsisuuntausta jatkettiin Katariina Suuren ja myös kommunistien, etenkin Trotskin, toimesta, sekä  myöhemmin Gorbatšovin ja Jeltsinin valtakausilla. Venäjä on kuitenkin ollut kyllin voimakas vastustamaan länsimaistamista, eikä venäläistä kansansielua ole saatu rikki edes bolševikkien toimesta.  Miten Putinin käy liberalismin ja perinteisemmän venäläisyyden ristipaineessa?

Euraasialaisesta perspektiivistä

Spesifimmin Euraasiasta ei ole Suomessa paljon vielä kirjoitettu. Oma blogini paikkaa tätä puutetta julkaisukentässä, mutta marginaalissa ollaan, myönnetään. Suomi kulkee jälkijunassa monessakin asiassa, ja on jo sitoutunut puolustusministeri Niinistön Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa tekemillä sopimuksilla kuolevaan maailmanjärjestykseen. Kun kansan enemmistö on Nato-jäsenyyttä vastaan, on suomalaisten atlantistien löydettävä muita reittejä samaan päämäärään, eli lännen sotakoneiston täysvasalliksi. Ei huomata, että maailma ympärillä on muuttunut, ja muutosvauhti sen kuin kiihtyy.

Trumpin Iran-päätös ja dollarin kohtalo

Hayden sanoo: "Tärkein vastakkainasettelu ei ole Iranin ja Yhdysvaltojen, vaan meidän ja eurooppalaisten ystäviemme välillä. Eurooppalaisilla on oikeus kysyä, 'Onko meidän mielipiteellämme väliä? Ottavatko amerikkalaiset näkemyksemme huomioon?'." Tämä voi vieraannuttaa Euroopan Yhdysvalloista, ja sillä voi olla vakavia seurauksia trans-atlanttiselle yhteistyölle. Euraasialaisesta perspektiivistä katsottuna tämän pitäisi antaa Euroopalle aihetta uudelleenarvioida liittolaisuuksiaan.

Taloustieteilijät ovat yleisesti ottaen yhtä mieltä siitä, että Iranin ydinsopimuksen peruuttaminen tulee lisäämään energiakustannuksia, mikä vaikuttaa haitallisesti EU:n talouskasvuun. Aktivistit, analyytikot ja asiantuntijat olivat epätavallisen yksimielisiä tässä asiassa: Yhdysvaltojen toimien katsottiin olevan avoin yritys sabotoida ja horjuttaa Euroopan taloutta. Tämän painostuksen tarkoituksena oli lisätä EU:n Venäjä-vastaisuutta ja korottaa valmiutta tukea Ukrainan epäonnistunutta sotilaallista kampanjaa etnisiä venäläisiä vastaan entisen itäisen Ukrainan, nykyisen Novorossijan alueella.

Euraasian nouseva maailmanjärjestys

Mihin Suomi sitten sijoittuu tässä kuvassa? Suomi on tällä hetkellä EU:n jäsenmaa, "pohjoismaa", mutta se on aina poikennut skandinaavisista naapureistaan johtuen suomalais-ugrilaisuudesta ja suomen kielestä. Suomalaisia ei pidetä oikeastaan indoeurooppalaisina, geneettisesti olemme venäläisten ja ruotsalaisten välimaastossa, ja variaatioita maan sisällä esiintyy runsaasti. En nyt mene siihen enempää, vaan pysyn Euraasian asiassa. Suomi on rajamaa, sijainnillisesti periferia; se on sitä myös Euroopan unionin kannalta. Mutta yhteinen raja ja historia Ruotsin ja Venäjän kanssa tekee meistä mielenkiintoisen naapurin, olemme osa sekä itää että länttä. Suomi voi siis toimia tasapainottavana, neutraalina tekijänä. Kiinaankin Suomella on hyvät suhteet. En pidä tätä ollenkaan ongelmallisena, vaikka maailma muuttuukin ja vanha järjestys lakkaa olemasta.

 

Dugin, Turkki ja länsivapaa Lähi-itä

Ortodoksikristitty strategi Dugin teki "nöyrän ehdotuksen", että Turkin olisi otettava johtava asema "uuden islamin" luomisessa. Tämä islam perustuisi sufilaisuuden mystisiin perinteisiin. Hän sanoi, että Erdoğan oli jo tehnyt "kaksi väärää valintaa" uskonnon suhteen; ensin tukemalla lännen suosittelemaa, modernisoitua islamilaisuutta, ja sitten Saudien "lähes salafistista versiota. Molemmat johtivat epäonnistumiseen geopoliittisesti sekä ideologisesti".

Euraasia: Erityinen maailmankuva

Euraasia ei ole vain maantieteellinen käsite; se on myös kokonainen teoria, järjestelmä ja erityinen maailmankuva. Sen ydin on seuraavassa. Länsimaat ovat vuosisatojen ajan pyrkineet asettamaan normit ja kriteerit kaikille ihmisille. Tämä on sen sivilisaatiopolitiikkaa. Ja tämä ei ole muuttunut vuosisatojen aikana riippumatta siitä, mikä on milloinkin ollut länsimaisen ideologian keihäänkärkenä, olipa se katolilaisuus, protestantismi, modernismi, liberalismi tai kapitalismi. Yhtäläisellä kiihkeydellä länsi on rakentanut imperiumiaan muiden kansojen kustannuksella. Maailman kartalla tämä näkyy laajentumisena Euroopasta Aasiaan ja ennen kaikkea Euraasiaan, eli Venäjän valtakunnan alueeseen, joka sijaitsee absoluuttisen keskustan avainalueella. Lännessä meistä on Eurooppa, idässä Aasia. Me itse olemme jotain kolmantena.
Länsi uskoo, että vain sen kehityspolku, vain sen logiikka, ja vain sen arvot ovat yleismaailmallisia ja yhteisiä koko ihmiskunnalle ja että kaikki muut kansat eivät vain ole vielä ymmärtäneet tätä. Tämä tarkoittaa sitä, että länsimaat, vaikkakin tilapäisesti (kunnes he ymmärtävät tämän), voivat ja ovat jopa velvollisia hallitsemaan muita. Tällaisella räikeällä agendalla länsi on käytännössä onnistunut kolonisoimaan idän. Tämä ei ole ollut helppoa, mutta siinä on onnistuttu. Mutta länsi on horjunut Venäjän, Euraasian, edessä. Me venäläiset olemme vastustaneet länttä jotenkin, ja pysäyttäneet sen paikoilleen. Se toistuvasti yrittänyt saada meidät joko voimalla tai viekkaudella, mutta me olemme pitäneet kiinni. Itä kaatui, me emme. Ja me pidämme kiinni omastamme vielä tänäkin päivänä.

Venäjä ja Armageddon

Jotkut ajattelevat, että Venäjä on Syyrian viimeisimmässä kriisissä osoittanut heikkoutta ja geostrategista kyvyttömyyttä suojella tehokkaasti liittolaistaan amerikkalaisten pommituksilta, kuten se aiemmin julisti tekevänsä.

En usko, että Venäjä on osoittanut heikkoutta, ellei sitten haluttomuutta aloittaa kolmas maailmasota katsota heikkoudeksi. Atlantistit testasivat Putinia, ja lopputulos oli Venäjälle suotuinen. Syyrian ohjuspuolustusjärjestelmä ei kärsinyt todellisia vahinkoja, ja valtaosa sinne ammutuista ohjuksista tuhottiin. Suurvallan vastuu on suuri ja Putinin mielestä ehdotonta punaista rajaa ei ylitetty.

Ongelma kuitenkin on, että länsiliittouma, USA, Englanti ja Ranska, tulevat jatkamaan iskuja. Silloin Putinin pitää päättää, mikä teko ylittää inhimillisen rajan, ja kolmas maailmansota syttyy. Tämä on ainoa tapa osoittaa ihmiskunnalle mikä on todellinen suurvalta, ja mikä ei; jos ihmiskunnasta jää jotain jäljelle.

Sota?

"Sodan mahdollisuus on tällä kertaa hyvin realistinen. Samoin kuin Georgian konfliktin aikana vuonna 2008 ja Krimin Venäjään yhdistymisen aikana vuonna 2014, nyt se on vielä todennäköisempää. Skripalin tapaus oli täysin tekaistu. Nyt on vahvistettu, että Skripal ja hänen tyttärensä ovat täysin terveitä. Kaikki oli bluffia alusta asti. Assadin "kemiallinen hyökkäys" on myös huijausta. Mutta molemmissa tapauksissa on järkeä vain, jos Venäjää vastaan valmistaudutaan tosissaan sotaan. Ei ole muuta syytä, koska konkreettisten vaiheiden jälkeen Skripalin täysin valheellinen tapaus voitaisiin painaa unholaan vain kiihdyttämällä konfliktia. Olemme jo ohittaneet punaisen viivan. Se on tie, jolta ei ole paluuta. Jos sotaa ei tule, se merkitsee NATOn ja läntisen hegemonian loppua. Hetki on erittäin vakava. Jos taas sota syttyy, se voi tarkoittaa meidän kaikkien loppua. Hieman suunniteltua aiemmin, mutta kuitenkin."

Duginilta tulossa kirja suomalais-ugrilaisen sivilisaation historiasta (katkelmia)

Suomessakin useita kertoja vieraillut Venäjän merkittävimpiin poliittisiin ajattelijoihin ja tutkijoihin lukeutuva Aleksandr Dugin ilahduttaa suomalaisia uudella suomenkielisellä kirjallaan suomalais-ugrilaisen sivilisaation historiasta ja maailmankuvasta. Teos on syvällinen katsaus suomalais-ugrilaisiin kansoihin ja niiden olemukseen eilen ja tänään. Kirjassa on myös erityisesti suomalaiselle lukijalle laadittu laaja esipuhe. Kirjassaan Dugin tuo esille syvän arvostuksensa ja ihailunsa suomalaisperäistä kulttuuria ja myös politiikkaa kohtaan. Dugin pitää suomalaisuutta itsenäisenä ja kulttuurisesti merkittävänä Venäjän vuosisataisena kumppanina. Näin Dugin  kirjoittaa (katkelmia kirjasta):

Hybridiosaamiskeskuksen avajaiset vihastuttaa Nato-trolleja

Eversti evp., ex-puolustusasiamies Anders Gardberg lobbaa nykyään ruotsalaisia Saabin hävittäjiä sekä jakaa Helsingin Sanomien kybertoimittelija Laura Halmisen twitter-kauhistelua Alexander Dugin esiintymisestä Euroopan hybridiuhkien osaamiskeskuksen avajaisissa Helsingissä. Puolustusministeriöstä controller Virpi Heikkilä sekä moni ottaa osaa Laura Halmisen kauhistukseen.

Christo Grozevin kanssa Laura Halminen pohtii mahdollisuutta jopa estää Alexander Duginin saapuminen Schengen-alueelle. Laura Halminen kiittää suuresti ja sydämellisesti kaikista mahdollisista tiedoista saada Dugin Schengen-alueen mustalle listalle! Grozev pahoittelee, että Dugin oli käynyt Kreikassa pari päivää sitten.

Yhtälailla kauhuissaan on Twitterissä everstiluutnantti Aki Heikkinen, joka vaatii, että professori pitäisi olla persona non grata Suomessa.

Suomen idea - Mietteitä suomalaisesta identiteetistä ja rajaseudun geopolitiikasta

Suomi on etnokulttuurinen ja sivilisaatiollinen vyöhyke, joka kuuluu samanaikaisesti Skandinavian ja Baltian alueeseen. Tästä juontaa juurensa Suomen alueen geopoliittinen kaksijakoisuus. Suomi on rajaseutu kahden geopoliittisen tilan välissä: normannilaisen Skandinavian ja erityisen Baltian kulttuuritilan, jonka rakenteeseen historian eri aikoina vaikuttivat balttiheimot, saksalaiset ja myöhemmin euraasialainen Venäjä. Etnisestä näkökulmasta Suomi on osa valtavaa suomalais-ugrilaista maailmaa, joka ulottuu Virosta ja Unkarista syvälle Euraasian mantereen sisämaille: suomalais-ugrilaisten enemmistö asuu Venäjän alueella ja integroitui vuosisatoja sitten juuri venäläiseen kulttuuripiiriin, muodostuen isovenäläisen etnogeneesin tärkeimmäksi komponentiksi.

COUNTER-HEGEMONY IN THE THEORY OF THE MULTIPOLAR WORLD

Although the concept of hegemony in Critical Theory is based on Antonio Gramsci’s theory, it is necessary to distinguish this concept’s position on Gramscianism and neo-Gramscianism from how it is understood in the realist and neo-realist schools of IR.

The classical realists use the term “hegemony” in a relative sense and understand it as the “actual and substantial superiority of the potential power of any state over the potential of another one, often neighboring countries.” Hegemony might be understood as a regional phenomenon, as the determination of whether one or another political entity is considered a “hegemon” depends on scale. Thucydides introduced the term itself when he spoke of Athens and Sparta as the hegemons of the Peloponnesian War, and classical realism employs this term in the same way to this day. Such an understanding of hegemony can be described as “strategic” or “relative.”

In neo-realism, “hegemony” is understood in a global (structural) context. The main difference from classical realism lies in that “hegemony” cannot be regarded as a regional phenomenon. It is always a global one. The neorealism of K. Waltz, for example, insists that the balance of two hegemons (in a bipolar world) is the optimal structure of power balance on a world scale[ii]. R. Gilpin believes that hegemony can be combined only with unipolarity, i.e., it is possible for only a single hegemon to exist, this function today being played by the USA.

In both cases, the realists comprehend hegemony as a means of potential correlation between the potentials of different state powers. 

Gramsci's understanding of hegemony is completely different and finds itself in a completely opposite theoretical field. To avoid the misuse of this term in IR, and especially in the TMW, it is necessary to pay attention to Gramsci’s political theory, the context of which is regarded as a major priority in Critical Theory and TMW. Moreover, such an analysis will allows us to more clearly see the conceptual gap between Critical Theory and TMW.

Sivut